Pedatorilla kuvattiin & verkostoiduttiin

PuhtiTAKK osallistui Pedatori-tapahtumaan Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Ylöjärven toimipisteessä perjantaina 11.11.2016. Pedatori on erityisesti ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville suunnattu tapahtuma, missä tavoitteena on jakaa tietoa erilaisista opetusmenetelmistä ja oppimisympäristöistä, levittää hyviä käytäntöjä, edistää toisilta oppimista ja tietenkin verkostoitua.

Pedatorin puheenvuoroissa nostettiin esiin mm. yhdessä tekemisen merkitystä niin oppilaitoksille kuin opiskelijoille, uudenlaisten oppimisympäristöjen hyötyjä sekä tulevaisuuden työelämätaitoja. Tapahtumassa oli runsaasti mielenkiintoisia esittelypisteitä, kuten Seppo-peli, Kirjasto- ja tietopalvelut sulautettuna oppimiseen, Taitaja-kilpailun järjestelyjen opinnollistaminen sekä mm. Painoviestinnän palvelupolku, missä opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat digitaalisia julkaisua. PuhtiTAKK sai Pedatorilta paljon kiinnostavia ideoita sekä uusia verkostokumppaneita!

PuhtiTAKKin oma projektitiimi oli tapahtumassa mukana esittelemässä hanketta ja erityisesti Green Screen-kuvauskonseptia. Green Screenillä on helppo tuottaa mm. videoita ja kuvia sekä opetus-, että ohjauskäyttöön. Konsepti sopii myös hyvin esim. käänteisen ja sulautuvan oppimisen menetelmiin.

pedatori-sirpa

PuhtiTAKKin Sirpa valmiina kuvaamaan!

pedatoritwitter

Kuvauspisteellä käyneet Tredun opiskelijat innostuivat heittäytymään; positiivinen ilmapiiri ja tunnelma edistää myös oppimista!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s