Digitutorit vetäytyvät pian ansaitulle kesätauolle

TAKKin digitutoreiden ensimmäinen kokonainen toimintavuosi tuli täyteen maaliskuussa ja juhannusviikolla koittaa kesätauko  – on siis pienen yhteenvedon aika.

Toiminnan aikana…

… digitutoreita on ollut viisi ja heidän pestinsä on kestänyt keskimäärin puolisen vuotta.

… yhteydenottoja on tullut tasaiseen tahtiin mm. liittyen Moodleen kirjautumiseen, kadonneisiin tiedostoihin, etäyhteyden muodostamiseen, tiedostojen tallentamiseen sekä Office-ohjelmien käyttöön.

… digitutorit eivät ole kuitenkaan olleet ylityöllistettyjä, vaan ovat pystyneet hoitamaan pestinsä stressittömästi omien opintojensa ja työssäoppimisjaksojensa, sekä tietysti henkilökohtaisen elämänsä, lomassa. Ja he kokevat, että muiden auttaminen on heille luontaista ja he nauttivat siitä itsekin, jopa  klo 23:00, jos silloin sattuu neuvontapyyntö sähköpostiin kilahtamaan.

… sähköposti on ollut selkeästi suosituin yhteydenottoväline. (WhatsApp ja Facebook ovat kaksi muuta käytössä olevaa välinettä.)

… osa neuvontapyynnöistä on vaatinut syvällisempää asian selvittelyä mutta siitäkin digitutorit ovat selvinneet kunnioittavalla ja pitkäjänteisellä  asiakaspalveluasenteella! Hyvä te :)!

… palvelua on kehitetty jatkuvasti reagoimalla digitutoreilta itseltään, opiskelijoilta ja kouluttajilta saatuun palautteeseen.

… markkinointia ja rekrytointia on tehty myös koko ajan. Henkilökunnan intra, opiskelijoiden Moodle, ilmoitustaulut sekä kasvokkain tapahtuva kontaktointi ovat olleet kovassa käytössä tietoisuuden lisäämisessä.

… kaiken muun lisäksi, aktiiviset tutorimme ovat olleet mukana Sähköiset ohjauspalvelut ja välineet -koulutuksissa kertomassa digitutoroinnista yleisesti sekä omista kokemuksistaan. Keskustelut koulutusten osallistujien kanssa ovat olleet antoisia ja  yleinen mielipide on ollut, että tällainen vertaistukeen perustuva palvelu on todella hieno juttu ja sitä kannattaa jatkaa edelleen.

… kaikkia esille tulleita kehittämistarpeita ei olla vielä ratkottu. Jatkossa meidän tulee pohtia, voisivatko tutorit olla tavoitettavissa myös perinteisesti puhelimitse ja jopa kasvotusten eräänlaisissa päivystyspisteissä ennakkoon sovittuina aikoina. Saattaa nimittäin olla, että kohderyhmässämme on henkilöitä, joille neuvontapyynnön lähettäminen on liian haastavaa ja Facebook/WhatsApp vieläkin haastavampaa, emmekä tavoita heitä tämän vuoksi, vaikka heillä olisikin tarvetta palvelullemme.

 

Kiitokset kaikille tähän mennessä toimintaan osallistuneille ja nautinnollista kesää!

”Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

… Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.”

– Tove Jansson

Advertisement

Kokeiluista ideoita omaan työhön

PuhtiTAKK-tiimi järjesti yleisön pyynnöstä yhteistyöverkostolle toiminnallisen Sähköiset ohjauspalvelut ja välineet -koulutuksen 2.6.2017. Vastaava koulutus järjestettiin aiemmin 17.3.2017 Pirkanmaan elinikäisen ohjauksen työryhmän EloRiihi-tapahtumana.

puhti_elo2

PuhtiTAKK myös Twitterissä: https://twitter.com/PuhtiTAKK

Toteutustapa oli melkein sama kuin aiemmin, mutta hienosäätöä sisältöön ja käytännön toteutukseen tehtiin edellisen QR-mobiiliradan palautteiden pohjalta. Tavoitteena oli madaltaa kynnystä kokeilla käytännössä erilaisia sähköisiä palveluita ja välineitä sekä keskustella siitä, miten ohjausta toteutetaan näillä palveluilla ja välineillä.

puhti_qr2017_2

Osallistujat pääsivät kokeilemaan Skype for Business-sovellusta sekä järjestäjän että osallistujan näkökulmasta. Kuvassa QR-piste nro 1.

Oli jälleen ilo huomata, miten osallistujat innostuivat ja osallistuivat todella aktiivisesti kokeiluihin ja keskusteluihin! Monet alkoivat pohtia, miten palveluita ja välineitä sekä vinkkejä ja ideoita voisi hyödyntää omassa työssä tai työyhteisössä. Aivan mahtavaa oli kuulla kommentteja, miten helposti moni asia lähti aukeamaan ja selkiytymään, kun niitä pääsi käytännössä kokeilemaan itse!

Osallistujilta pyydetään jälleen palautetta ja tuon palautteen pohjalta kehitämme konseptia edelleen seuraavaa vastaavaa koulutusta varten (tulossa syksyllä 2017).

Hyviä kehittämisideoita saatiin jo lyhyessä palautekeskustelussa aamupäivän päätteeksi ja kannustavaa oli kuulla kommentteja kuten ”huikea päivä”, ”roppakaupalla ideoita”, ”ideoita omaan toimintaan” ja ”tämän otan heti käyttöön”.