Osaamisen kehittäminen ja menetelmät

TAKKin Puhti-projektissa yksi keskeinen tavoite on kouluttajien pedagogisten valmiuksien vahvistaminen ja uudistaminen. Olemme koko projektimme ajan tutustuneet aiempiin sekä meneillään oleviin toisiin hankkeisiin, joissa kehitetään samaa teemaa. Ajatuksena on, miksi lähteä tekemään alusta itse uudelleen, jos joku on jo kehittänyt ja kokeillut jotain? Aina helpompi lähteä soveltamaan omaan käyttöön kuin lähteä tyhjältä pöydältä – ja niin hienoja juttuja on jo tehty ja tehdään eri hankkeissakin! Tänä keväänä lähdemme kokeilemaan esimerkiksi muutaman Erasmus+-hankkeen kehittämiä menetelmiä:

IDEAL Erasmus + eli Integrating Digital Education in Adult Literacy on kehittänyt kiinnostavia bookleteja, joissa käydään seikkaperäisesti ohjeistaen läpi erilaisia menetelmiä- tai menetelmäkokonaisuuksia, joissa hyödynnetään digivälineitä. Bookletit julkaistaan hankkeen verkkosivulla maaliskuun puolessa välissä. Sen jälkeen pääsemme kokeilemaan!

D4A Erasmus+ eli Adult Aquiring Digital Skills on kehittänyt ja kokeillut caseleteja eli pieniä menetelmiä, joissa hyödynnetään myös digivälineitä. Caseletit löytyvät hankkeen blogisivulta kohdasta Caselet Track ja niitä saa ottaa kokeiluun ja käyttöön. Palautemahdollisuus on myös tulossa sivuille Caselet-kuvausten yhteyteen.

Kirjoittelemme kokeiluista tänne blogiin sekä tietysti jaamme ajatuksia myös Twitterissä!

d4a

 

Advertisement

Sosiaalisen median välineitä käyttöön

Monissa opinnoissa voidaan nykyisin hyödyntää sosiaalisen median välineitä ja kanavia mm. viestintään ja osaamisen näkyväksi tekemiseen. Teemme tämän syksyn aikana yhteistyössä TAKKin yrittäjyysalan kanssa perehdytysaineistoa erilaisiin somevälineisiin. Aiemmassa bloggauksessa kerroimmekin jo livelähetysten tekemisestä.

Viimeisimmät webinaarimme ovat käsitelleet Instagramia ja Pinterestiä. Instagram-webinaarin esitysaineisto on katsottavissa SlideSharessa.

Instagramin vahvuus on visuaalisuus eli julkaisun pitäisi aina sisältää kuva, kuvakollaasi tai video. Instagramia voidaan käyttää yksityistilinä tai yritystilinä. Tällä hetkellä yritystiliksi muuttaminen tosin edellyttää Facebook-sivuun kytkemistä. Opiskelijan näkökulmasta Instagramia voisi hyödyntää esimerkiksi työssäoppimisen raportoimisessa tai muuten osaamisen näkyväksi tekemisessä opintojen aikana. Profiili voi olla julkisesti seurattavissa tai suljettu, jolloin seuraaminen edellyttää hyväksyntää seuraajaksi.

Pinterest-webinaarin esitysaineisto ja esimerkkipinnaukset löytyvät Pinterest-webinaari-taulusta, mutta esitysaineistoon voi perehtyä toki myös SlideSharessa, jos ei halua kirjautua Pinterestiin.

Pinterestiä voidaan myös käyttää yksityis- tai yritystilillä. Yksityistili on myös mahdollista muuttaa myöhemmin yritystiliksi, jolloin tärkein ero ovat lähinnä analyysityökalut. Pinterestiin voidaan ladata kuvia tai tehdä pinnauksia nettisivuista. Taulujen avulla voidaan esimerkiksi koota yhteen suunnitelmia, teema-aineistoja tai johonkin projektiin liittyviä materiaaleja. Opinnoissa Pinterestiin voisi koota vaikkapa portfoliota, työssäoppimisen tuotoksia tai muuta opiskeluun liittyvää aineistoa.

pinterest_taulu

Webinaariaineisto löytyy Pinterest-taulusta.

Tavoittenamme on jatkossakin hankkeen aikana kokeilla digitaitoihin liittyen opiskelijoiden, kouluttajien ja verkostoyhteyshenkilöiden kanssa erilaisia somevälineitä.

Hankeseurantaa: hyvät käytännöt esiin

Oma polku -hankkeessa meillä oli yhtenä kohtana etsiä muissa hankkeissa, oppilaatioissa ja organisaatioissa tuotettuja hyviä käytöntöjä eli toimivia malleja, hyviksi havaittuja toteutuksia ja niin edelleen. Toisin sanoen, miksi siis keksiä tai tehdä uudestaan jotain, jonka joku toinen on jo kertaalleen keksinyt? Huomattavasti hedelmällisempää voi olla jalostaa hyvää käytäntöä omaan toimintaan tai kehittää muuten eteenpäin osana omaa toimintaa.

Yksi kiintoisa Puhti-projektimme teemoihin liittyvä hanke on esimerkiksi #ICTknowhow-hanke: Nuorille ICT-taidosta uutta suuntaa. Sivuilla hanketta kuvataan mm. näin:

Koulutuksesta syrjäytymisvaarassa oleville nuorille etsitään uutta suuntaa kehittämällä heidän tietoteknisiä taitojaan. Koulutuksesta syrjäytymistä pyritään ehkäisemään ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen (VALMA) yhteydessä tehtävällä käytännön läheisellä IT-taitoja parantavalla toiminnalla. #ICTknowhow-hankkeen kohderyhmään kuuluvat toiseen asteen koulutuspaikkaa vaille jääneet, keskeyttämisalttiit tai jo koulutuksen keskeyttäneet nuoret; mukaan lukien maahanmuuttajat ja oppimisvaikeuksista kärsivät nuoret.

ICT-taitojen kehittämisen polku on visualisoitu ja ohjeistettu: https://rosa.utu.fi/ictpolku/

Meillä TAKKissa on kehitteillä Digikurssi, jossa on vastaavasti tavoitteena varmistaa ja kehittää opiskelijan perusosaamista opintojen alkuvaiheessa. Siksi haemmekin nyt edelleen hyviä ideoita siihen, minkälainen kokonaisuus tulisi valmiina olemaan. Pohjana työssämme on Tampereen kaupungin lukioiden Digikurssi, joka on jaettu CC-lisenssillä. Kehitystyö aloitettiin TAKKissa Oma polku -hankkeessa ja nyt jatketaan eteenpäin Puhti-projektin voimin.