Kuulumisia tutkimuspäiviltä

TAKKin Puhti-osahanke osallistui AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäiville 8.-9.11.2016 Seinäjoella. Päivien teemana oli Komiasti yrittäjyyteen, mikä näkyi vahvasti sekä tiistai-illan verkostoitumistilaisuudessa että keskiviikon esityksissä. Osahankkeen näkökulmana *artikkelissa ja esityksessä oli myös erityisesti yrittäjyysalan kehittämistyö ja kokeilut.

Keskiviikon pääpuhujien esitykset ja esitysmateriaalit löytyvät tapahtuman sivuilta. Esityksiin liittyviä kommentteja ja keskusteluja löytyy Twitteristä hashtagilla #komiastiyrittajyyteen. Kannattaa myös tapahtumien aikana seurata PuhtiTAKKin Twitter-tiliä!

Tärkeimpinä asioina tutkimuspäiville osallistumisesta nousivat lähes kaikissa puheenvuoroissa ja esityksissä tavalla tai toisella

  • verkostoitumisen tärkeys
  • hyvien käytäntöjen jakaminen ja toisilta oppiminen
  • eri kouluasteiden yhteistyö, yritysyhteistyö, tutkimuksen ja käytännön soveltaminen yhteen

Nämä teemat ovat vahvasti osa myös Puhti-hanketta. Konkreettisesti rakennamme verkostoja ja pyrimme aidosti yhdessä oppimiseen sekä yhteisen osaamisen jakamiseen ja kehittämiseen. Kaikkea ei kannata lähteä tekemään alusta asti itse aina, kun todennäköisesti hyvää pohjaa löytyy jo jostain.

*Artikkeli on julkaistu AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivien seminaarijulkaisussa ISBN 978-952-7109-52-6, Henna-Riikka Ahvenjärvi, Tuuli Oksanen & Mika Sihvonen: Kokeilemalla kehittämistä – Puhti-osaprojekti kehittämisen äärellä

Mainokset