NetForum

Opetusalan johtava teknologiaforum

Pääsin viettämään kaksi hyvin antoisaa päivää Helsingissä Wanhan Sataman tapahtumatalossa NetForumin merkeissä.

Monipuoliset luennot ja workshopit tarjosivat paljon mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa. Luennoista useat koskivat koulun pedagogista muutosta ja tutor-opettajatoimintaa sekä opettajuuden muutosta digitaalisessa oppimisympäristössä.

Erimerkiksi digiloikka on tuonut opetukseen haasteita, joiden vuoksi osa opettajista tuntee olonsa epävarmaksi uuden teknologian tuomien mahdollisuuksien tai vaihtoehtojen edessä, mutta myös monet muut muutokset opetusmaailmassa ovat lisänneet tuen tarvetta. Tähän useat oppilaitokset ovat kehittäneet tutor-mallin, jossa opettajat tukevat toisiaan omilla vahvuusalueillaan. Eräässä mallissa tuen teemat oli selvitetty osaamiskartoituksen pohjalta ja tutoreiden työvälineinä käytettiin yhteisopettajuutta sekä samanaikasopettajuutta. Oppimistilojen suunnittelu tehtiin pedagogisesta näkökulmasta, opetus tapahtui tutkivan oppimisen keinoin ja interaktiivista tietotekniikkaa hyödyntäen. Tutor-opettaja nähtiin ennen kaikkea rinnallakulkijana ja muutosagenttina.

Riihimäen sivistysjohtaja Esa Santakallio piti esitelmän Robotiikka yleissivistyksessä, jossa hän kertoi, miten Riihimäellä on robotiikka liitetty 6. luokan käsityön-, ympäristöopin- ja matematiikka opetukseen ja siitä on laadittu 6. luokan yhteinen robotiikan OPS. Mikäli opiskelija valitsee robotiikan 6. luokalla se jatkuu hänellä myös 8. ja 9. luokalle sekä näiden lisäksi kouluilla on robotiikkakerhoja. Robotiikkaopetuksen tavoitteena heillä on lisätä nuorten tyttöjen ja poikien kiinnostusta teknologiateollisuuden ammatteja kohtaan esim. metalliala ja tutustuttaa oppilaat ja opiskelijat teknologiateollisuuden ammatteihin ja tuotantoteknologiaan esim. mallintamalla paikallisen elinkeinoelämän ja teollisuuden käyttämään tuotantoteknologiaa.  Esitys oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, sillä robotiikka lisääntyy arjessamme koko ajan, halusimme sitä tahi emme.

HoloLens, MR (Mixed reality) tai AR (Augmented reality) olivat uusi tuttavuus ja kerta kaikkiaan mahtava sellainen. VR-lasit (Virtual reality) ovat jo tuttuja ennestään, mutta nyt sain astua johonkin aivan uuteen. Silmieni edessä oli virtuaalisesti luotu alaston ihmiskeho, jota pystyin kiertämään täydet 360° ja kädenliikkeellä tai suullisella käskyllä tuosta kehosta kuoriutui nahka paljastaen ihmiskehon lihakset, seuraavaksi kuoriutuivat lihakset paljastaen luuston, jonka jälkeen esiin tulivat verisuonet ja sisäelimet.

Mielessä pyöri jo monta mahdollista tapaa käyttää laseja opetuksessa, eikä hintakaan, tällä hetkellä n. 300 – 400€, tuntunut kovin kalliilta käytettävyyteensä nähden. Näihin pitää vielä palata.

3D-tulostimia oli esittelemässä useampikin toimittaja ja heidän viestinsä oli selkeä ja yksinkertainen. Laitteiden ominaisuudet, käytettävyys ja hinta ovat tulleet tasolle, joka mahdollistaa niiden hankinnat  jo kotikäyttöönkin, mutta ennen kaikkea oppilaitoksiin.

Todella antoisat kaksi päivää kerta kaikkiaan!

Mainokset

EloRiihi kokoontui digiohjauksen äärelle TAKKiin

PuhtiTAKK järjesti perjantaina 17.3.2017 EloRiihi-tilaisuuden aiheesta Sähköiset ohjauspalvelut ja –välineet. EloRiihet ovat Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimia ja eri oppilaitosten vuorotellen järjestämiä maksuttomia tilaisuuksia, jotka kokoavat yhteen ohjaustyön parissa työskenteleviä asiantuntijoita neljä kertaa vuodessa. Ennakkoon sovitun ajankohtaisen teeman ympärillä keskustellaan, jaetaan kokemuksia, verkostoidutaan sekä tarjotaan uusia keinoja kohdata asiakas.

eloriihi_kuva2

Puhtilaiset esittelemässä QR-koodiradan toteutusta. Osallistujat saivat halutessaan lainaksi TAKKin iPadit, jos omia laitteita ei ollut mukana.

PuhtiTAKKin järjestämässä EloRiihessä tavoitteena oli madaltaa kynnystä kokeilla käytännössä erilaisia sähköisiä palveluita ja välineitä. Paras tapa perehtyä digimaailmaan on sukeltaa sinne itse, joten tilaisuuden toteutustavaksi valittiin toiminnallinen QR-koodirata. QR-koodirata koostui viidestä pisteestä, mitkä osallistujat kiersivät pienryhmissä. Jokaisella pisteellä oli oma teemansa sekä ohjaaja, joka opasti kyseisen välineen/palvelun kokeilussa ja jonka kanssa osallistujat pääsivät keskustelemaan mm. käytännön kokemuksista.

eloriihi_kuva3

TAKKin DigiTutor Katja kertoi mm. Facebookin ja WhatsAppin käytöstä ja hyödyistä vertaistuen näkökulmasta.

Osallistujat pääsivät kokeilemaan käytännössä mm. verkko-ohjauksen toteutusta, video-CV:n tekemistä, Snapchattia sekä WhatsAppin käyttöä tietokoneella. Lisäksi osallistujat pääsivät keskustelemaan mm. TAKKin DigiTutorin kanssa vertaistuen hyödyistä ohjauksen tukena.

eloriihi_kuva4

Palaute QR-koodiradasta oli positiivista, osallistujat kertoivat saaneensa uusia ideoita ja työkaluja oman ohjaustyönsä tueksi. Toiminnallinen menetelmä koettiin oikein hyväksi tavaksi perehtyä digiohjaukseen ja –välineisiin!

Päivän materiaaleista ja pisteiden sisällöistä löytyy lisätietoa täältä: https://puhti.wordpress.com/eloriihi/

Pedatorilla kuvattiin & verkostoiduttiin

PuhtiTAKK osallistui Pedatori-tapahtumaan Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Ylöjärven toimipisteessä perjantaina 11.11.2016. Pedatori on erityisesti ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville suunnattu tapahtuma, missä tavoitteena on jakaa tietoa erilaisista opetusmenetelmistä ja oppimisympäristöistä, levittää hyviä käytäntöjä, edistää toisilta oppimista ja tietenkin verkostoitua.

Pedatorin puheenvuoroissa nostettiin esiin mm. yhdessä tekemisen merkitystä niin oppilaitoksille kuin opiskelijoille, uudenlaisten oppimisympäristöjen hyötyjä sekä tulevaisuuden työelämätaitoja. Tapahtumassa oli runsaasti mielenkiintoisia esittelypisteitä, kuten Seppo-peli, Kirjasto- ja tietopalvelut sulautettuna oppimiseen, Taitaja-kilpailun järjestelyjen opinnollistaminen sekä mm. Painoviestinnän palvelupolku, missä opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat digitaalisia julkaisua. PuhtiTAKK sai Pedatorilta paljon kiinnostavia ideoita sekä uusia verkostokumppaneita!

PuhtiTAKKin oma projektitiimi oli tapahtumassa mukana esittelemässä hanketta ja erityisesti Green Screen-kuvauskonseptia. Green Screenillä on helppo tuottaa mm. videoita ja kuvia sekä opetus-, että ohjauskäyttöön. Konsepti sopii myös hyvin esim. käänteisen ja sulautuvan oppimisen menetelmiin.

pedatori-sirpa

PuhtiTAKKin Sirpa valmiina kuvaamaan!

pedatoritwitter

Kuvauspisteellä käyneet Tredun opiskelijat innostuivat heittäytymään; positiivinen ilmapiiri ja tunnelma edistää myös oppimista!

 

PuhtiTAKK Pedatorilla 11.11.2016

PuhtiTAKKin projektitiimistä Tuuli ja Sirpa esittelevät Puhti-hankkeen tekemistä ja tuloksia Pedatori-tapahtumassa Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Ylöjärven toimipisteessä perjantaina 11.11.2016

Tarkempia tapahtumatietoja löytyy Facebook-tapahtumasta sekä ohjelmaesitteestä.

PuhtiTAKKilla on tapahtumassa Green Screen -esittelykuvauspiste. Kuvauspisteen avulla voidaan tuottaa/toteuttaa kevyesti ja helposti videoita ja kuvia opetus- ja ohjauskäyttöön, erilaisiin oppimistilanteisiin. Sopii mainiosti mm. käänteisen ja sulautuvan oppimisen menetelmiin (flipped learning, blended learning). Kuvauspisteen mukana esitellään erilaisia oppimis- ja ohjausmenetelmiä, joissa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa (erityisesti painotus videon hyödyntämisessä).

Lue lisää Puhti-kehittämistyöstä myös uudesta TAKKin Sauma-lehdestä (s. 13). Ja tietysti kannattaa seurata Puhtia Twitterissä!

WP_20160308_13_07_56_Pro

Green Screen -kuvat ja -videot ovat olleet testauksessa erityisesti TAKKin yrittäjyysalalla.